Roope pyysi mustaa tavallista hupparia kouluun, sellaisille päiville kun vaan ei jaksa. Siis teiniangstihuppari, johon piiloutua. No ajattelin, että piece of cake, ja kuinka väärässä olinkaan! Olen aiemmin ommellut Roopelle ja Jutalle kisamatkoja varten tanssiseuran logolla varustetun swetaritakin Ottobren pdf-kaavoilla, ja ajattelin, että samalla kaavalla teen sitten tämänkin. Toivomus oli vähän slimmimmästä versiosta.
No reippaasti leikkasin Noshin mustasta joustocollarista koon 36, enkä laittanut saumanvaroja niin reilusti kuin kisatakkiin. MUTTA leikkasin pesemättämästä kankaasta. En läheskään aina esipese kankaita, koska ajattelin, ettei niitä kankaita pestä valmisvaatteitakaan varten, eikä koskaan pahemmin ole mennyt pieleen. No, tajusin palat leikattuani, että koska huppariin tulee vetoketju, kangas olisi pitänyt esipestä, koska se aina kutistuu sen verran, että vetää vetskarin kuprulle. Noh, minä kätevä emäntä surautin palat toisiinsa kiinni ja työnsin koneeseen ennen vetoketjun kiinnittämistä. No, se piruhan kutistui ja siitä tuli TODELLA slimmi ts. makkarankuori.
Onneksi olin ostanut kangasta reilusti, joten työnsin sen lopun kankaan koneeseen ja leikkasin uudet palat reilummilla varoilla pestystä kankaasta. Ompelin taas innolla unohtaen, että olisi järkevää sovittaa ennen kuin on ommellut helmaresorin kiinni ja peitetikillä tikannut sauman. Roope sovitti takkia, jotta pääsin toteamaan, että selässä on liikaa väljyyttä. Ei muuta kuin ratkomaan. Kavensin ja sain takista sopivan kokoisen ja vetoketjun ompelukin meni, ihmeellistä kyllä, kertalaakista. Sitten hupun kiinnitykseen.
No, huppu oli tietenkin liian pieni. En ollut riittävästi suurentanut sitä, eikä hupun alareuna istunut millään pääntielle. Tätäkään en tietenkään suostunut uskomaan, ennen kuin olin sen kertaalleen saumurilla ommellut paikoilleen. Ei muuta kuin ratkomaan ja leikkaamaan uutta huppua ja vuorta jäljellä olevasta kankaasta. Näiden lisäksi matkalla oli vielä muutama pienempi vastoinkäyminen, joiden vuoksi ratkoja heilui taas. Olenkin ostanut kolme ratkojaa, jotta aina on joku käsillä, sillä tarvetta tulee aina enemmin tai myöhemmin.
Roope sai vihdoin viimein hupparinsa ja on tyytyväinen. Tai eihän se reppana uskalla muuta mieltä ollakkaan, kun on seurannut taisteluani tuon kirotun vaatekappaleen kanssa.
Hupusta tuli kyllä vähän liian matala. Joko kaava on pieni, lapseni pää liian iso tai kaula liian pitkä. Haluan veikata ensimmäistä. Jalassa olevat housut tein kesällä samasta Noshin collagesta Roopen vanhoista ostohousuista saksituilla kaavoilla. Jo toiset lökärit, jotka tein samojen puhkikulutettujen ostohousujen mukaan. Muoti vaan ehti muuttua tässä välissä, ja nyt näissä on kuulemma liian leveät lahkeet. Pohkeista pitää kaventaa, koska resorin yläpuolelle jäävä väljyys saa housut näyttämään 5-vuotiaan kerhohousuilta. No, ei muuta kuin ratkoja käteen taas!
Ratkotaan taas, kun ommellaan!
t. Elina
