Onnea omin käsin: Paratiisi kohtaa Barcelonan

Järkyttävän kylmän ja sateisen kesän ahdistamina teimme mieheni kanssa paniikinomaisen korjausliikkeen ja varasimme äkkilähdön Barcelonaan. Kaupunki oli meille jo aiemmin tuttu ja tiesimme, että siellä on takuuvarmasti lämpöä tähän aikaan vuodesta. Neljä kokonaista päivää saisi riittää meille tällä kertaa.

Minulle matkaa varten pakkaaminen on aina ja joka kerta kauhea stressin paikka. Enkä mitenkään helpota sitä sillä, että alan pakata vasta viimeisenä iltana. Vielä lentokentälle lähtiessä, miehen jo istuessa autossa, teen vielä viimeisiä epätoivoisia liikeeitä jo kertaalleen lukitun matkalaukun ja vaatehuoneen välillä: eiku mä otan ton sittenkin, no voi ei, kengäthän ei sitten sovi! Onko mulla nyt sittenkään riittävästi lämmintä mukana jne. Tällä kertaa kaikki tulisi olemaan toisin! Päätin ottaa vain ja ainoastaan itse ompelemiani vaatteita (paitsi varalle farkut ja neuletakki koneeseen), mikä automaattisesti rajaa jo valinnan mahdollisuuksia. Koska Barcelonassa tulisi olemaan tasaisesti joka päivä aurinkoa ja lämmintä yli 30 astetta, ei minun tarvinnut murehtia huonosta säästä, satamisesta ja palelemisesta niikuin yleensä. Pakkaaminen oli tällä kertaa hauskaa! Olin ommellut muutamia mekkoja kesää varten, mutta en ollut käyttänyt niitä, koska ilmat eivät olleet suosiolliset. Muutaman vanhemmankin tekeleen pakkasin laukkuun.

Saavuimme perille puolenyön aikoihin ja Barcelonan yö oli todella kuuma. Hikisenä poseeraan tässä matkamekossa, jonka ompelin Eurokankaan palalaarilöydöstä. Maximekon kaava on osoittautunut harvinaisen hyväksi, ja olen sitä useampaan otteeseen käyttänyt, kuten tulet huomaamaan seuraavista kuvista.

Kuvat ovat aika hätäisesti räpsittyjä. Mieheni, joka on kaikessa muussa verkkaiseen tahtiin asioita tekevä, niin kuvia hän räpsii jostain syysä kiireellä. Vanhalla läppärilläni oli Photoshop-ohjelma, jota osasin hieman käytää ja nyt yritin perehtyä Gimpiin, mutta eihän siitä tullut yhtään mitään, kuten arvata saattoi, hermot vaan meni. Joten joudutte tyytymään nyt kuviin juuri sellaisina kuin ne on otettu.

Noshin pallojersystä ompelin tämän mekon Burdan 3/15 hääpuvun yläosasta ottamilla kaavoilla. Kaava on tosi kiva ja istuva. Siinä rinta- ja vyötärömuotolaskos on yhdistetty samaksi vyötärön tasolta sivusaumasta kohti rintaa kulkevaksi. Joku voi ajatella, että pussihihat yli 40-kymppisellä ovat turhan tyttömäiset, mutta itse kuitenkin tykkään.

Tässä kankaana on Eurokankaasta viime kesänä löytämääni Missonin ohutta verkkomaista neulosta. Neuloksen leikattu reuna tahtoi lähteä purkautumaan valkoisen langan kohdalta saumuriompeleenkin alta, joten päädyin huolittelemaan saumuroidut saumat vielä kapealla sik-sak- ompeleella. Aluksi ajattelin, että mekko olisi pitänyt vuorittaa, sillä valoa vasten se oli helmaosuudelta aivan läpinäkyvä, mutta päädyin ostamaan alle vanhanaikaisen beigen polvien yläpuolelle ulottuvan alushameen, joka peitti sopivasti näkyvyyttä (huomattavasti helpompi ratkaisu!). Koska kangasta oli minulle tyypilliseen tapaan vähän liian vähän, jäi vesiputouspääntie vähän tyngäksi. Isossa kuvassa pääntie on vielä huonosti aseteltu, koska olin juuri sovitellut jotakin vaatetta kaupassa, ja rykäissyt mekon päälleni sen kummempia peiliin vilkuilematta.

Toisena reissupäivänä olimme varaneet Castlexperiencen järjestämän kokopäiväretken kaupungin ulkopuolella vuorilla sijaitsevaan luostariin sekä viinitilalle, jossa oli järjestetty viinin maistajaiset opastuksineen. Retki oli loistavasti järjestetty, opas aivan mahtava ja ryhmä mukavan pieni, vain 12 henkeä. Ilma oli vaan TODELLA kuuma, mikä söi loppupäivästä hieman pientä matkailijaa.

Retkelle puin Noshin täydellisestä joustocollarista ompelemani mekon (samalla kaavalla kuin maximekko). Tässä kädentiet ovat vaan kantatut, ja nousevat hieman liian korkealle kainaloon. Olisi pitänyt vaan keväällä tajuta hamstrata tätä käydellistä kangasta varastoihin enemmän. Hattu on ihan kaupasta vaan.

Verson Paratiisia ulkoilutin sitten seuraavana päivänä. Tässä myös sama kaava pohjana, johon lisäsin vain itse piirretyn perhoshihan. Trikoo on mukavan napakkaa, eikä ihan lirua, niinkuin useimmat jerseyt tahtovat olla. Reissussa vaan vatsani tahtoo olla turvoksissa, ja eikös tässä juurikin ylävatsan kohdalle osunut iso kukkanen. Kuva on otettu aamupäivällä ja tiukalla vatsan sisäänvetämisellä olen saanut ongelman kuvan ottamisen ajaksi jotakuinkin hallintaan.

Pari kesää sitten ompelin New Yorkista ostamastani kankaasta mekon, joka on jäänyt todella vähälle käytölle. Tällä matkalla tajusin, miksi en pitänyt oikein siitä. Tai tarkemmin ajatellen en pitänyt helmasta, vaikka yläosa oli mielestäni kiva: Helma on typerästi poimutettu kahdesta suorasta kappaleesta, jolloin ryppyä on paljon, mutta helma roikkuu silti suorana, vaikka se on vuoritettu. Mekko joutui tämän reissun jälkeen muokkattavien kasaan. Saas vaan nähdä, milloin saan mitään aikaiseksi, sillä inhoan kaikenlaista korjausompelua!

Kotimatkaa varten sonnustauduin taas maximekkoon, joka on mukava matkustusasu: jalat pysyvät lämpimänä ja silti, jos on kuuma, yläosa pysyy viileänä. Tämä mekko on Noshin napakkaa, mutta ihanan pehmeää jerseytä. Tähän mekkoon tuli myös liian tiukat kädenteiden kanttaukset,ja olinkin melkoisessa paniikissa mitä tehdä, sillä kangasta ei ollut yhtään jäljellä ja olin tehnyt kanttaukset kankaan valkoisella raidalla. Mikään valkoinen resori tai Noshin oma vanilijan värinen trikoo ei ollut saman väristä. Onneksi yksi ystävällinen sielu myi minulle facebook-ryhmän kautta yhden valkoisen raidan samaa kangasta, jotta sain ongelman korjattua! Ja olin niin onnellinen, sillä tämä mekko on ihan suosikki!